Koittaa päivä ja korvaava timpuri aloittaa työnsä. He saavat aikaan 50 tunnissa ainoastaan kuistin terassin. Johon normaali nopeudella olisi mennyt noin 20 tuntia. He sahaavat samaa palikkaa viiteen kertaan ja hiovat sen! Tarkastaja käy työmaalla, hän ei voi ymmärtää, hyväksyä tai allekirjoittaa näitä tunteja. Tämä on käsittämättömän naurettavaa! Samana päivänä putkimiehemme Pasi tulee työmaalle Jussin kanssa tekemään putkien virityksiä. Aiemmin korvaavalla timpurilla oli ollut erimielisyyksiä tämän putkifirman kanssa. Kuinkas ollakkaan timpuri avautuu Pasille meidän parkkipaikalla ”kun tämä työmaa on ohi, saa joku turpaansa” Pasi tuumaa että ei ehkä kannata lähteä tuolle linjalle, tiedät että tuomiota tulee.” Timpuri, en minä itse vaan (tässä kirjoituksessa nimeltä mainetsamaton liivijengi) Siis mitä? Kuulen asian ja alan nauraa, kuinka kukaan voi olla noin tyhmä että uhkaa jonkin r4näyhmän nimellä ratsaksatseen heidän nimellään. Luulenpa että hän tilaa korkeintaan itselleen turpaan vedon.
Olen loppu, sanon markolle että en jaksa eikä kinnosta enää alkaa taistelemaan käytetyistä tunneista. Marko tahtoo taistella. Soitamme asianajajalle, hän ottaa yhteyttä timpurin asianajajaan. Timpuri saa tietoonsa ettemme ole tyytyväisiä. Hän sanoo että ei tämän nopeammin voi tehdä. Jaahas, ei vai! Tahtoisimme saadan tämän työn päätökeen ilman uutta riitaa. Siksi päätämme tehdä eleen, käyn alkosta kalliin konjakki pullon puulatikossa. Annamme sen timpurilleja sanomme että toivomme vain että saadaan tämä sivu loppuun ilman uutta oikeustaistelua.
Timpuri on korvannut nyt 160 tuntia ja valmiina on, takakuisti ja puolet talon paneelauksesta. Paljoa ei ole enää jäljellä 250 tunnista. Sovimme Jusin kanssa että että hän tekee nyt kuitenkin kaiken muun paitsi ulkoverhouksen. Ajassa mennään syyskuuta. Jussi saa vihdoin kattopellit katolle sekä ikkunat ja ovet paikoilleen. Lämpö alkaa jo pysyä sisällä vaikka kattoeristys uupuu. Alkaa näyttämään siltä ettei rakennusrahoitus riitä loppuun asti. Mietin, mietin, lasken ja lasken. Talo edistyy normaaliin hitaaseen tahtiin. Nyt alkaa meidän oma työ, maalaus ja tapetointi. Talon on örpian valmis v7.öe’’öaikka niin paljon puuttuu vielä. Jaksaminen alkaa olemaan äärimäisyyksillään, pitkittynyt epäonnistunut taloprojekti sekä isän sairaus vievät kaikki voimani.
Talo on edelleen täynnä pölyä ja likaa,kaikki rempallaan. Vain kylmä vesi ja yötkin alkavat pakastua. Tilaan kylpyhuoneen laattoja, keittiötasoja ja pikkuhiljaa huonekaluja. Välillä minusta tuntuu ettei minua edes kiinnosta suunnitella, vaikka se on suurin intohimoni. Jokainen ilta vaivun sänkyyn uupuneena ja jokainen aamu on uusi selviytymistarina.
Alamme kasata keittiötä, alkaa hahmottua paljon. Siis sitä keittiötä joka on odottanut vuoden säilössä. Ensi viikolla saapuu loput keittiö ja kodinhoitohuoneen kalusteet. Kuitenkin talon valmistumisen arvio on venynyt vuoden loppuun. Aika on lyhyt mutta ollemme olleet jo puolitoista vuotta ilman kotia. Tahdon kotiin, tahdon asettua ja rauhoittua. Jo edellisen taloni kanssa elin remontin keskellä 8 pitkää vuotta. En jaksaisi enää mutta lopulta ihminen jaksaa niin kauan kuin tarvitsee. Jokainen ilta nukahdan toivoen parempaa huomista, jokainen aamu herään tajuten että kestän edelleen